Suomiな気分で!

日本に居ながらフィンランド気分が味わえる(本人がですが…)ブログをめざします

観光客の増加によるコリ国立公園の自然破壊について(その2)

ホテイランの自生地の保護のために立ち入り禁止のロープを張る、その効果は?前回の続きです。


Tämä ei kuitenkaan riittänyt pitämään ihmisiä poissa.
しかしながら、人々を遠ざけるには十分とはいえなかった。


”Keväällä kävi ilmi, että siellä oli kävelty tosi laajasti. Ihmiset ovat kävelleet kivien päällä ja kiipeilleet kallioilla, jolloin herkkää kasvistoa on tuhoutunut. Kivien päällä oleva kasvusto on herkintä, koska siinä on tosi ohut kerros maata, jossa kasvaa yhtään mitään”, kertoo Metsähallituksen virkistyskäytön erityisasiantuntija Katja Vuorensyrjä Kolilta.
「春、非常に広範囲にそこに人が入ったことがわかった。人々は石の表面を歩いて岩に上った。そのとき、脆弱な植物相が破壊された。石の表面にある植物相は最も脆弱である。というのは、そこには何も育たない非常に薄い層の土壌があるだけだからだ。」と話すのはコリの森林管理局のレクリエーションの専門家であるカトゥヤ・ヴオレンスルヤさんである。


Juhannusviikolla Metsähallitus pyysi retkeilijöitä toistaiseksi välttämään liikkumista Tarhapuron ympäristössä, jotta luonto toipuisi.
夏至の週には森林管理局は、自然を回復させるためハイカーに当分の間タルハプロのあたりに行かないようにお願いした。


NEIDONKENGÄN kasvupaikka ei ole ainoa matkailun kasvusta kärsinyt paikka Kolilla. Luonnon kantokyky on koetuksella muuallakin.
ホテイランの自生地は、コリでは観光旅行の増加の害を被っている唯一の場所というわけではない。自然の環境収容力は他の場所でも試されている。


Suurin paine kohdistuu Kolin huippuihin, joille kapuavat lähes kaikki Kolin kävijät kansallismaiseman nähdäkseen.
最大の圧力はコリの頂上に向けられており、コリを訪れる人々はほぼ全員、国民的風景を見にそこに登る。


Vuorensyrjän mukaan viralliset polut ovat monin paikoin pahoin kuluneita. Kun viralliset polut ovat huonossa kunnossa, ihmiset ovat hakeutuneet vaihtoehtoisille reiteille. Polut ovat haarautuneet ja leventyneet. Osa ei-toivotuistakin poluista on jo niin käytettyjä, että ihmiset luulevat niitä virallisiksi reiteiksi, vaikka viitat kertovat toista.
ヴオレンスルヤさんによれば、正式なトレイルは多くの場所でひどく摩耗している。正式なトレイルがひどい状態になると、人々はそれに代わるルートに引き寄せられる。トレイルは分岐したり広がったりしてしまった。望まれないトレイルのなかにはすでに使われてしまって、表示がそうでないことを示していても、人々が正式なルートだと信じている。


VUORENSYRJÄ uskoo, että ongelmat johtuvat ihmisten tietämättömyydestä.
ヴオレンスルヤさんは「この問題は人々の無知が原因である」と信じている。


”Valtaosa meidän asiakkaista on aidosti luonnonystäviä ja haluaa toimia siellä [kansallispuistossa] oikein. Mutta maastoon on hankala tuoda niin paljon tietoutta, että kaikki sen huomioisivat. Ja että se pysyy yhä luontona eikä siitä tule kylttiviidakkoa”, hän sanoo.
彼女は「私たちの客の大部分は純粋に自然愛好家であり、この「国立公園で」正しく活動したいと思っている。しかし全員が考慮できるほど、そして自然を維持し看板の密林にならないように、たくさんの情報をその地形に持ち込むのは困難である。」と言っている 


Vuorensyrjä kertoo, että ei-toivottujen polkujen haaroihin on viety esimerkiksi puiden latvuksia esteiksi. Ihmiset ovat kuitenkin siirrelleet niitä.
ヴオレンスルヤさんは「望まれないトレイルの分岐点に、バリケードとしてたとえば伐採した木の枝葉が置かれた」と言っている。しかしながら、人々は移動させてしまった。


VUORENSYRJÄN mukaan kansallispuiston suurimmassa vaarassa oleville paikoille tarvittaisiin retkeilyrakenteita.
ヴオレンスルヤさんによれば、この国立公園の最も危機にひんしている場所にはハイキングのための建物が必要であろう。


”Toiveena on, että saisimme sinne rakennettua ohjaavia rakenteita, jotka ohjaisivat ihmisten kulkua ja luonto voisi edelleenkin hyvin ilman, että kohde kärsii kasvavasta kävijämäärästä. Rahoitusta siihen ei vielä ole”, hän sanoo.
彼女は「希望としては、私たちはそこに、人々の行動を指導する建設されたガイダンス施設を得たいと思っている。そして、自然が、来訪者数の増加に苦しまないよう、うまくいってほしい。それへの資金はまだないが…。」と語っている。


”Haasteena on se, miten rakenteet tehdään niin, ettei menetetä kansallispuiston luonnetta liiallisilla rakenteilla. Lisäksi ihmiset pitäisi saada myös pysymään niillä [rakenteilla]. Kansallispuistot ovat kuitenkin ensisijaisesti luontokohteita.”
「必要以上の建物によって国立公園の特徴が失われないように、どのようにそこに建設するかが挑戦となる。さらに、人々がその「建物」にとどまることができればよいのだが。しかしながら、国立公園は第一に自然保護区である。」


Neidonkengän kasvupaikka pyritään nyt rauhoittamaan kokonaan kävijöiltä. Neidonkengän kohtaloa Kolilla joudutaan kuitenkin odottamaan pitkään, sillä kasvi on hidaskasvuinen.
現在、ホテイランの自生地は来訪者から完全に守られている。しかしながら、コリのホテイランの運命は、その植物の成長が遅いため、長く待たざるをえない。


”Nyt sen pitää antaa huilia, että se jaksaisi vielä palautua entiselleen jollain aikavälillä. Jos sinne jotain ilmaantuukin, siihen kuluu vuosia”, Vuorensyrjä sanoo.
ヴオレンスルヤさんは「そこが、しばらく間をあけることで回復できるように、休ませなければならない。もし、そこに何かが現れるとしたら、何年かが経ってからだろう。」と話している。


記事は以上です。


一度失われた植生を回復させるには長大な時間がかかります。ましては、貧栄養の石の上に着生するラン科植物はなおさらです。


観光客のマナーに期待できないようであれば、入山禁止もやむを得ないと思います。


コリ国立公園…私にとってどんどん遠い存在になっていきそうです。

×

非ログインユーザーとして返信する