Suomiな気分で!

日本に居ながらフィンランド気分が味わえる(本人がですが…)ブログをめざします

ヘルシンキの新トラム路線

今回は1月22日のHSのサイトで見つけたトラムに関する記事を読みます。


見出しは
Helsingin uusi ratikkareitti valmistui
ヘルシンキの新しいトラム路線が完成した


これだけですと新路線が開業したような印象を受けてしまいがちですが、実際は営業運転が始まったのではなく、工事が終わったという内容です。


RAITIOTIE Kalasatamasta Pasilaan on valmistunut. Linja kulkee Sompasaareen ja Nihtiin saakka. Uutta linjaa on 4,5 kilometrin verran.
カラサタマからパシラへのトラムの線路が完成した。その路線はソムパサーリとニヒティまで達している。新しい路線は少なくとも4.5kmはある。


Kiskot saatiin paikalleen tammikuun alkupuolella. Alueella tehdään vielä viimeisteleviä töitä, kuten asfaltointia ja vihertöitä.
線路は1月始めに敷設された。その地域ではまだ舗装や植栽工事といったような最終工事が行われている。


Hankkeen rakentamistyöt aloitettiin vuonna 2021. Kiskot ovat noin 18 metrin mittaisia, ja niitä on asennettu yhteensä noin 1 370 kappaletta.
この事業の建設工事は2021年に始まった。線路は長さおよそ18mであり、合計およそ1370本が敷設された。


Käyttöönottotestit tehdään kevään ja kesän aikana. Matkustajaliikenne alkaa ensi syksynä.
試運転は春と夏に行われる。旅客輸送は今年の秋に始まる。


UUSI raitiolinja lisää Kalasataman asukkaitten joukkoliikenneyhteyksiä, koska jatkossa Pasilan suuntaan kulkevat pääsevät raiteita pitkin suoraan Pasilaan. Suoria bussiyhteyksiä Pasilaan on jo nyt.
トラムの新路線はカラサタマの住民にとって公共交通機関の接続を増やすことになる。というのは、将来パシラ方面に行く人たちはこの路線を通って乗り換えなしでパシラに到着する。パシラへの直行バスは現在すでに存在する。


Raitiolinjan eteläinen päätepysäkki on Nihdissä ja pohjoinen päätepysäkki Länsi-Pasilaan Maistraatintorilla.
このトラム路線の南の終点はニヒティにあり、北の終点は西パシラのマイストラーティ・タウンスクエアにある。


HSL päättää siitä, millä tunnuksella linjaa liikennöidään, ja milloin varsinainen matkustajaliikenne alkaa. Nyt linjatunnuksena on ollut 13.
ヘルシンキ地域交通局は、どんな系統番号でこの路線を走らせ、いつ実際の旅客輸送を始めるか決めている。現在、路線系統番号は13ある。


Kalasatamasta Pasilaan hankkeen kustannukset ovat kokonaisuudessaan noin 260 miljoonaa euroa. Tästä summasta uuden raitiotien osuus on noin 80 miljoonaa euroa. Valtaosa urakkakuluista menee maanrakennustöihin, putkisiirtojen sekä katujen ja viheralueiden rakentamiseen.
カラサタマからパシラへの事業の費用は全体としておよそ2億6000万ユーロである。この金額のうち新しい線路の割合はおよそ8000万ユーロである。工事費用の大半は土木工事、配管の移設、そして道路と緑地の造成に使われている。


記事は以上です。


記事に添付されている地図によれば、新路線の主な停留所(予定)はVelodromi(自転車競技場), Hämeentulli, Kyläsaari, Hermanninranta, Verkkosaari, Kalasatama, Polariksenkatu, Sompasaari, Nihtiとなっています。記事にあるようにカラサタマ地区に住む人たちのパシラへの直通路線の選択肢であって、観光路線にはならないようです。

×

非ログインユーザーとして返信する