Suomiな気分で!

日本に居ながらフィンランド気分が味わえる(本人がですが…)ブログをめざします

ネコの性格と行動特性についてフィン語で読む

久しぶりにネコに関する投稿です。


9月8日付のHSのサイトにこんな見出しを見つけました。
Tutkimus: Kissoilla on seitsemän persoonallisuus- ja käyttäytymis­piirrettä
研究:ネコには7種の性格と行動の特性がある。


今回はこの記事を読んで見ます。


KISSOILTA on löydetty tuoreen tutkimuksen avulla seitsemän persoonallisuus- ja käyttäytymispiirrettä, Helsingin yliopisto tiedottaa.
新しい研究によってネコから7種の性格と行動の特性が発見された、ヘルシンキ大学は発表している。


Aineistonaan yli 4 300 kissaa käsittänyt tutkimus osoitti myös, että kissaroduissa on löydettävissä merkittäviä eroja.
研究材料として4300匹を超えるネコを扱った研究は、ネコの品種に著しい差異を見つけることができることも示した。


Piirteet ovat aktiivisuus/leikkisyys, pelokkuus, ihmisaggressiivisuus, ihmis­sosiaalisuus, kissasosiaalisuus, sisäsiisteysongelmat eli esimerkiksi tarpeiden tekeminen vääriin paikkoihin ja itsensä pakonomainen peseminen.
特性は、活発/元気に飛びまわる、臆病(内気、気弱)、人への攻撃性、人懐っこさ、ネコに対する社交性、排泄のしつけの問題、例えば必要なことを間違った場所にしてしまうこと、そして強迫されたように自分自身をきれいにすること(自分の手をしきりになめる行動のこと?)である。


PROFESSORI Hannes Lohen tutkimusryhmän kehittämässä kyselyssä selvitettiin persoonallisuutta ja käyttäytymistä kaikkiaan 138 väittämän avulla. Kysely sisälsi lisäksi kattavat taustatieto- ja terveysosiot. Aineistoa käsiteltiin muun muassa faktorianalyysien avulla.
ハンネス・ロヒ教授の研究グループが開発した調査で、全部で138の論文で性格と行動が明らかにされた。調査は、さらに包括的な背景と健康面を含んでいる。とりわけ題材は因子分析の手法で処理された。


”Pelokkaimpia rotuja olivat venäjänsiniset ja rohkeimpia abessinialaiset. Aktiivisimpia olivat bengalit ja passiivisimpia persialaiset ja exoticit. Siamilaisilla ja balineeseilla oli roduista eniten itsensä pakonomaista pesemistä”, Lohi sanoo tiedotteessa.
「最も臆病な品種はロシアンブルーで、最も勇猛なのはアビシニアンだった。最も活動的なのはベンガルで、最も消極的な(従順な)のはペルシアとエキゾチックショートヘアだった。シャムとバリニーズはさまざま品種のなかで最もしきりに自分の手をなめるものだった。」ロヒ教授は広報でこのように述べている。


”Turkkilaiset vanit sijoittuivat huomattavasti muita rotuja korkeammalle ihmisaggressiivisuudessa ja matalammalle kissa­sosiaalisuudessa. Havaitsimme saman ilmiön myös aikaisemmassa tutkimuksessamme.”
「ターキッシュバンは、ほかの品種よりもかなり人への攻撃性において高く、ネコに対する社交性においては低い位置を占めた。私たちは、同じ現象を自身の以前の研究のなかにも見つけた。」


TUTKIJAT kuitenkin korostavat, että tässä vaiheessa rotujen välillä ei tehty parittaisia vertailuja yksittäisten rotujen välillä.
しかしながら研究者たちは強調している。この段階では対比較は個々の品種の間では行われていない。


”Halusimme saada karkean kuvan siitä, esiintyykö persoonallisuus­piirteissä vaihtelua rotujen välillä. Tulemme tarkastelemaan piirteisiin ja ongelmalliseen käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä jatkotutkimuksissa perusteellisimmissa malleissa”, kertoo väitöskirjatutkija Salla Mikkola Helsingin yliopistosta ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksesta.
「私たちは、性格の特徴において品種間で差が現れるかどうかについての大まかな説明を得ることを望んでいた。私たちは、継続研究で最も精巧なモデルで特徴や問題のある行動に影響する要因を調べに来ている。」こう話しているのはヘルシンキ大学と公衆衛生研究センターで博士論文の研究をしているサッラ・ミッコラさんである。


”Näissä malleissa huomioimme kissan rodun lisäksi muun muassa kissan iän, sukupuolen, terveystilanteen ja suuren joukon erilaisia ympäristötekijöitä.”
「そのようなモデルでは、ネコの品種に加えて、とりわけ年齢、性別、健康状態、そして大きな集団の環境要因を考慮に入れている。」


KYSEINEN tutkimus on Lohen mukaan tähän mennessä kansainvälisesti laajin ja merkittävin, mitä on tehty asian selvittämiseksi.
ロヒ教授によれば、この研究はこれまでに国際的に最も広がっており、課題を解決するために何が行われるか最も注目を集めている。


"Aikaisempien kissojen käyttäytymiskyselyiden luotettavuutta ei ole mitattu näin monipuolisesti. Kyselyt eivät ole olleet myöskään yhtä kattavia. Luotettavuuden toteaminen on keskeistä, jotta aineistosta kannattaa tehdä jatkoanalyysejä ja voi uskottavasti tunnistaa erilaisia riskitekijöitä.”
「これまでのネコの行動についての調査の信頼性は、このように多面的に測定されていなかった。調査はこれほど総括的ですらなかった。この題材について継続的な分析を行う価値があり、さまざまな危険因子を確実に見分けられるようにするために、信頼性を示すことは不可欠である。」


記事は以上です。


さて、ネコの話題なのでヘルシンキのネコの写真を1枚載せましょう。

この写真は2015年8月、ヘルシンキのFredrikinkatu沿いにある猫カフェ”Kissakahvila"で撮影したものです。当時、この猫カフェでは保護猫が6匹いました。そのうちの一匹です。タイミングよくこちらを向いてくれました。


このネコカフェは現在はHelkattiという名前で営業しています。フェイスブックがあり、それをのぞいてみると、ネコの数も2015年よりかなり増えたようです。

×

非ログインユーザーとして返信する